keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulun lahjasaalis ja vähän muutakin

Pyhät menivät hujauksessa kotikonnuilla, käytiin myös moikkaamassa anoppia sekä lankoa avovaimoineen, joiden esikoista odotetaan syntyväksi helmikuussa. Bruce jatkanee sen puolen sukupolven ainoana poikana, sillä tulokas on todennäköisesti tyttö.

Lahjavuoren perusteella lapset ovat olleet taas kilttejä, sillä paketteja oli taas hurja kasa. Toki saatoin itse olla siihen osasyyllinen. Elpu sai suuresti toivomansa Lumo Stars Mortti-pehmon, eli sateenkaarisiilen, sekä Loopin' Louie-pelin, lapsille sopivia kynsilakkoja, pari barbinukkea, yksisarvispehmon Itse Ilkimys-elokuvasta, haalaripyjaman, värityskirjan ja värikyniä, kimaltavan pörrökäsilaukun, rannekorun ja kimaltavan hiusjutun. Frozen-sarjaa tuli myös, lautapeli, eväsrasia, palapelikirja, aamiaisastiasto ja tyyny. Kyllä oli neiti onnessaan!

Brucelle pukki toi pikkuatoja, pienen traktorin, isomman traktorin, ääntelevän kaivurin, merinovillaisen kypärämyssyn, Mauri Kunnaksen Hurjan hauska autokirja Ryhmä Hau-retkiastiaston laukussa, haalaripyjaman, Salama McQueen-pyjaman, -tyynyn, -astioita ja -pehmo. Poika oli erityisen iloinen Salama McQueen-jutuista, pyjamapaita piti saada heti päälle ja pehmo unikaveriksi.

Yhteislahjoja oli jopa kaksi, Lucy Cousinsin kirja Nok nok nok (tunnetaan myös nimellä "Tikkakirja!") ja iso paketti Duploja.

Ja ennen kuin kukaan kitisee, että onpa epätasaisesti paketteja, niin ei! Elpun saaman eväsrasian sisällä oli kynsilakkoja, käsilaukun sisään oli sullottu rannekoru ja hiushärpäke. Paketteja oli tasan saman verran molemmille, joten huoli pois.

Itse sain myös pari pakettia, olin näemmä kiltti minäkin. Lammaskuvioinen huivi, kynttiläkippo ja kimaltava kynttilä, valkoinen suora mikkiteline, pari korurasiaa, susikorvakorut, colliekorusetti, Antti Holman Kauheimmat runot sekä kirjat Hygge ja Vintage fashion. Kosmetiikkaa jopa kaksi pakettia, Dermosilin Darling ja Rose Gold. Testasin hetki sitten Darlingia, eli kunnon jättituubi helmiäispinkinsävyistä käsivoidetta ja puuvillahanskoja. Ah, miten ihanan pehmeät kädet sainkaan! Rose Gold-setti sisältää kynsilakkoja sekä kynsipuuteria. Kruunasin hemmotteluni vielä Bearelin naamioläjän teepuuta sisältävällä kangasnaamiolla ja Dermosilin jalkaseerumilla. Huomenna nääs mennään ihmettelemään Ikeaa ja Haaparantaa.

Bearelin uudet naamiokokeilut, otin settiin vielä aiemmin nähdyn Holika Holikan naamioläjän

Hiukan jännittää miten jalka kestää, sillä mursin viikko sitten varpaani. Sopivasti kesken jouluvalmistelujen! Noh, tulipa se aatto ilman hästäämistäni ja onneksi murtui vain yksi varvas, eikä koko koipi, uusi vuosi menee minun osaltani keikkalavalla. Tarkempaa tietoa en anna, vaikka runsas kuulijajoukko onkin erittäin tervetullut juttu. 

Mutta nyt nukkumaan, niin jaksaa huomenna ostaa taas vaikka ja mitä. Tai ainakin kävellä ja kokeilla mitä varvas tuumaa moisesta. 

Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti