tiistai 26. syyskuuta 2017

Hus hus mustapäät!

Nonni. Nyt on aika kertoilla pienen empiirisen vertailun kokemuksia. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvia naamastani saati niistä lappusista, mutta ehkä pärjäätte ilmankin. Olen siis kokeillut kolmen eri valmistajan mustapäälappuja, enkuksi pore strips. Ongelma-alueina minulla on nenä, etenkin sinne pieliin kertyy ihan törkeä määrä kaikkea möhnää, ja leuka. Olen kuorinut ja kuorinut ja kuorinut, sekä koittanut komedorautaa, mutta ei, ne mokomat ovat ja pysyvät. Joten lappuja naamaan ja tässä meikäläisen mielipiteet!

Kuva: Amorosa Oy

Ensimmäisenä Montagne Jeunesse Charcoal pore strips. Tälle odotukseni olivat kovat, olen kokeillut sarjan muita tuotteita ja pidin niistä. Lisäksi MJ:n tuotteet ovat eläinkokeettomia ja siksi erityisesti pidän niistä. Valitettavasti tämä oli kolmesta kokeillusta heikoin. Lisäksi paketissa oli lappuja vain nenälle, eikä leualle. Jostain syystä lappuun ei tarttunut juuri mitään, vaikka kuinka höyrytin ja kuorin. Harmi! Olisin niin halunnut tämän toimivan, sillä nämä ovat vielä aika edullisiakin.



Toisena oikealla näkyvät Nivean laput, jotka irrottivat heti reilusti tavaraa nenän alueelta, huh huh. Otsassa mustapäitä minulla ei olekaan, joten sieltä en odottanut mitään irtoavankaan. Leuasta tulos oli yhtä laiha, vaikka siellä oli mitä ottaa. Äitini kokeili samoja ja häneltä ei irronnut mitään mihinkään lappuun. Sinänsä harmi ostaa paketti, josta vain yksi liuska tepsii. Ajattelin kokeilla noita otsa-leukalappuja muualle kasvoihin, kun nenänvarren ja poskipäiden "rajalla" olisi myös työmaata. 

Kolmantena vasemmalla kuvassa oleva Bioré. Paljon hehkutuksia nähneenä ja kuulleena ajattelin kokeilla. Meiltä päin näitä saa ainakin Sokokselta, ehkä Kicksistä. Kaksi edellistä löytyy melkein joka marketin hyllystä, ainakin Prismassa ja Citymarketissa niitä on pilvin pimein. Mutta nämä vähän harvinaisemmat olivat hintansa väärti. Pakkauksessa oli kaikkein eniten lappuja, joilla sai tuloksia aikaan. Nämä ovat ainoat laput joilla lähti leuasta ties kuinka paljon törkyä! Todennäköisesti ostan näitä jatkossa Nivean sijaan, sillä nenälapuissa teho oli suunnilleen samaa luokkaa, mutta leuan suhteen Bioré veti pidemmän korren. Ihanaa ällörealismia tutkia lappujen irrottamia möhnäkökkäreitä ja kuinka paljon niitä onkaan. 

Eli siis Bioré on testini voittaja ja heti perässä Nivea, jumboksi jäi Montagne Jeunesse. Seuraavaksi haluaisin kokeilla Biorén Charcoal pore minimizer-töhnää, jonka kuulemma pitäisi supistaa ihohuokosia. Ainakin nenän, otsan ja ylähuulen alueella huokoseni ovat pahimmillaan mallia kraateri, joten tarvetta toimivalle tuotteelle olisi. Benefitin Pore Me olisi käsittääkseni myös siihen tarkoitukseen, mutta sitä ei taida paikallisista liikkeistä löytyä, joten testataan Bioré ensin. 

Toivottavasti tästä kokeilusta on iloa ja hyötyä teille siellä, jossain välissä teen postauksen niistä Freemanin naamioista, joita omistan aika monta ja toivon mukaan saan pari kuvaakin mukaan. 

Kaunista tiistaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti