perjantai 4. elokuuta 2017

Kesähaaste 2017 - kokemuksia

Lähdin mukaan toiselle Maikki Marjaniemen verkkovalmennukselle, tällä kertaa heinäkuun kattavalle Kesähaaste 2017:lle. Neljän viikon ajan, kahdesti viikossa, tuli eetteriin videoita liikunnasta, henkisen puolen harjoituksista ja ravinnosta. Yksi tehtävistä oli ennestään tuttu, mutta sain siitä kuitenkin vähän eri tuloksia kuin aiemmin.

Ravintovideot sytyttivät lampun päässäni, ahaa! Minä olen syönyt "ihan jees", mutta kuitenkin parantamisen varaa on ollut. Yllätyin miten pieniä muutoksia tarvitsi tehdä, aion vielä lisätä kasviksia ruokavaliooni ja opetetun kämmenmallin avulla on helppo koostaa oikeanlaisia ateriakokonaisuuksia. Erittäin tervetullutta, sillä en ole innostunut laskemaan kaloreita ja punnitsemaan joka suupalaa. Hiilihydraatteja opin laskemaan raskausdiabeteksen aikana, toivon mukaan en enää ikinä joudu sen kynsiin, saati sen pysyvämmän version.

Treenit olivat mielenkiintoisia, toteutus tässä kohtaa jäi omalla osallani hiukan pintaraapaisuksi. Kuitenkin olen innostunut taas salilla käymisestä ja punttien nostelusta, joka oli pitkään poissa kuvioista ja kynnys palata nousi jatkuvasti. Kotosalle olen hankkinut yhtä sun toista vehjettä, silti kaikkein mukavinta on lenkittää koiraa hyvässä säässä, luonto on rentouttava paikka.

Henkinen puoli oli taasen avainasemassa ja muutaman kerran tehtävissä oli aika iso haaste, joka vaati tavallista kovempaa keskittymistä. Mutta onnistuivat, joka ikinen.

Kokemus on jälleen kerran hyvä, positiivinen ja täysi kymppi. En voi kuin suositella. Valmennus on kutistanut vyötäröäni ja puntarin mukaan painoa on pudonnut muutama kilo, jes! Tästä on hyvä jatkaa kohti tervettä minua ja sen ylläpitoa. On se elämä vaan niin kivaa.


Kiitos jälleen Maikille hienosta valmennuksesta, tässä sinulle virtuaalisia kukkia, jos satut eksymään tänne. Jatka samaan malliin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti