torstai 20. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen tuli ja meni

Mämmit syöty, vähän pashaakin ja ehkä pari suklaamunaa. Keittiön ikkunalla koreilee narsisseja ja lumi on sulanut kivasti, ainakin tiet ovat kuivat. Kuitenkin jostain kura ja hiekka löytävät tiensä etenkin Niiskun liehuviin karvoihin ja sitä kautta alppimajan parketille. Kylppärissä on taas ihan kauheasti hiekkaa tassupesujen jälkeen, puuh.


Opintojen ohessa voi tehdä päitä (on sillä kroppakin), tässä on mr. Pökkelö

Koska lasten hoitaja lomailee, lapset ovat kotona melkein kolme viikkoa. Enää tämä viikko ja tuleva maanantai. Ollaan sairasteltu, ensin lapset ja nyt minä, koska flunssa ilmeisesti kuuluu kevääseen(kin). Kurjaa kun pienet ovat kipeitä ja kuume oli molemmilla huidellut 39 tienoilla, eli olo oli varmana tosi kurja. Tosin ei tämä herkkua ole astmaatikollekaan, sen verran on pakko valittaa. Inha olla pää täynnä räkää.

Alppimajasta puheen ollen, keittiössä on tapahtunut pieni muutos. Vanha jääkaappi lähti uuteen kotiin ja tilalle saapui isompi möhkäle, nimeltään Hotpoint Quadrio. Tämmöinen:

Aika möhkäle, mutta nyt on tilaa! (kuva googlen kuvahausta)

Pitää ottaa kuva jossain välissä, juuri nyt puuttuu vielä pari juttua. Kunhan yksityiskohtia on hiottu, niin saatte kuvia. Tässä lohdutuksena otos olohuoneen seinältä, tässä kohtaa meillä oli ennen Ikean vihreä lintutaulu, joka nyt on väistynyt tämän ihanuuden tieltä:


Blogihylly! Sisältää lasten ensikengät ja Elpun ekat crocsit, sekä neidin aarteita (pääsiäistiput ja Hello Kitty-maskotit). Ylähyllyllä lukee JELP, eli meidän perheen nimikirjaimet. Family-tekstin sain lahjaksi tädiltäni ja alahyllyn musta Ritari Ässä-muki on joululahja isältäni. Joku ehkä saattaa tunnistaa erään kipon blogin alkuajoilta, se on ostettu kiertiksestä. Violetti pikkulamppu on oikeasti kynttilälyhty. Kyltit bongasin entiseltä työpaikalta. Älkää välittäkö tapetista, se tuli talon mukana. 

Tämä päivä menee mahdollisesti sisätiloissa, alkuperäinen suunnitelma oli mennä kirjastoon lasten kanssa, mutta saa nähdä kestääkö kunto. Blääh, että inhoan nuhaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti