The most wonderful time of the year

Aatto tuli, aatto meni. Aattona oli kivaa, muutenkin joulu on ihana. Sullouduimme siis perheen kesken aattona autoon heti Lumiukon, riisipuuron ja joulurauhan julistuksen jälkeen. Pakkasta oli hirveesti, aamulla -24 ja lähtiessä -19. Ei tykkää astmakeuhkot. Kotipuolessa ehdittiin hetki hengähtää, kunnes taas mentiin, veikalle ja kälylle syömään siis. Oltiin äidin kanssa mukamas hienona ja laitoin oikein mekon päälle, meikkiä naamaan ja helmet kaulaan. Elpu edusti punaisessa samettimekossa ja hurmasi kaikki taas. Ruoka oli sairaan hyvää ja seura loistavaa, kuten arvata saattaa. Kotitalossa saunottiin ja löylynraikkaina jaettiin lahjat. Olin ollut vissiin aika kilttinä. Paketeista paljastui mm. Polar Loop, suklaata, pörrösukat, kynsilakkoja... Loop on kaikkein kryptisin lahjoista, opettelen vielä sen kanssa olemista ja aika masentavia lukuja se pukkaa. Plää!

(kuva: Polar)

Ehkä huomenna salille, maanantaina ei pääse. Siippa lähtee Rovaniemelle työmatkailemaan pariksi päiväksi, joten olen Elpun kanssa kaksin. Siinä tulee varmasti tekemistä, luulen. Kerään siis voimia, heh, oikeammin lämmittelen, nytkin sormet ovat aivan jäiset ja jäykät. Hyi.

Uuden vuoden osalta kaikki on vielä auki, syödään hyvin ja ammutaan parit raketit. Mutta mitä syödään, missä ja kenen kanssa? Saa nähdä, vielä ehtii pari päivää pohdiskella. Ennen sitä vietän laatuaikaa perheen pienimmän kanssa, on se niin ihana napero. Tänään keksi ilmaisun "ta-daa". 

En muuten aio alkaa millekään kaalikeittokuuripaastolle kun vuosi vaihtuu, jatkan samaan malliin ja koitan päästä sinuiksi Loopin ja uudenlaisen arjen kanssa. Elpun hoitopaikkaan tutustuminen on maanantaina ja hoito alkaa loppiaisen jälkeen. APUA. En ehkä kestä.

Me käymme joulun viettohon

Olohuoneessa on kyseenalaisesti koristeltu muovikuusi, kaikki pallot sun muut ovat tekopuun yläoksilla, vain nauhoja sekä kynttilöitä on ulottunut alemmas (miksikö? Koska meillä asuu noin 83cm pitkä ja 1,5-vuotias superutelias täystuho, siksi). Keittiön ikkunassa tuikkii kynttelikkö ja ylempänä ekaa kertaa ikinä roikkuvat jouluverhot. Ruokasalin ikkunassa ovat ne "pauliserkut". Eilen leivoin toistakymmentä pellillistä pipareita, jauhotahroja oli paidan rinnuksissa, vatsalla ja housujen reisissä. Samoin ipana onnistui sotkemaan itsensä taikinaan, jauhoihin, maitoon ja suklaaseen, on se etevä.

Huomenna tekaisen jonkunlaisen porkkanalaatikkokyhäelmän. Aattona vihreä kolossini, joka myös Opelina tunnetaan, suuntaa keulansa etelään ja kyydittää perheemme vanhempieni luo. Ennen automatkaa syödään riisipuuroa ja katsotaan Lumiukko. Kyllä, joulutunnelma on jo hyvässä mallissa, joten Snögubbe täytyy nähdä ja puurot syödä.

Sunnuntaina kävin perheen ja puolen suvun kanssa isovanhemmillani joulusyömingeissä, kuten joka vuosi. Piti melkein huudon kanssa syödä, kuten meillä päin sanotaan eli ruoka oli taivaallista. Vaikka tarjottavien määrä oli hieman pienempi kuin yleensä, joka on enemmän kuin ymmärrettävää, oli taas pöytä koreana ja vatsa täyttyi. Ihan harmitti kun ei voinut ottaa lisää, oli se vaan niin hyvää.

Aattona muonituksen hoitaa poikkeuksellisesti veljeni avokkinsa kera. Sauna ja lahjasouvi on sitten vanhemmillani, sielläkin on joulukuusi samankaltaisessa koristuksessa kuin omassa olohuoneessani. Elpu nimittäin tykkää kovasti napsia kaikki roikkuvat koristukset mukaansa ja muutama on kokenut aika koviakin otteita. Ensi vuonna voi olla sama meininki. Meille ei muuten tule pukkia tänä vuonna, kun pienin ei siitä mitään ymmärrä, saa nähdä tuleeko ikinä, katsotaan.

Lapsen myötä joulussa on erilaista taikaa, vähän sitä samaa kun itse olin pieni ja aatto tuntui olevan aina niin kaukana. Lahjoja tuli aina hirveästi, ainakin se siltä tuntui ja ne muutamat perinteet ovat pysyneet mukana alusta asti. Kuusen koristelu on ainoa mistä on poikettu nyt parina jouluna, siis kotipuolessa. Täällä alppimajassa kuusi on koristeltu ennen aatonaattoa jo pelkästään siksi, että siitä ehtii nauttia. Viime vuonna päästiin kotipuoleen vasta aattona, joten silloin koristelin sen puun. Tänä vuonna aiemmin, eli viime lauantaina. Perinne on ollut siis aatonaatto, ei päivääkään ennen tai jälkeen. Lumiukosta, riisipuurosta ja isovanhempien tapaamisesta en luovu. Enkä muuten lahjoistakaan, haluan kiduttaa pankkitiliäni ja hemmotella läheisiäni. (enkä todellakaan osta mitään pilipalikrääsää)

Ehkä joku vuosi juhlimme joulua alppimajassa, ken tietää. Toivon mukaan pöydän ääressä on meidän pienen perheen lisäksi myös vanhempani ja veljeni avokkeineen. Se olisi kiva se.

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, blogi hiljenee jouluun ja toivotan teille kaikille oikein ihanaa joulua, nauttikaa!

Crises, crises

Täytän ensi kuussa tasan 30 vuotta. Pitäisikö kehittää jonkinlainen ikäkriisi? Koska ei ole joulustressiäkään, niin kai joku hiusten harmaannuttaja pitää keksiä. Ensi kuussa Elpu menee päivähoitoon, siinä on kriisiä minulle liiankin kanssa, kiitos vaan.

Tunnustan muuten ostaneeni itselleni jotain. Heijastimen. Ideaparkissa kun on Marimekon outlet ja sieltä minua kuikuili Nanuk.

(kuva googlettimen kuvahausta)

Ipana tykkää siitä kovasti ja oli hieman näreissään kun julma äiti kiinnitti nallen omaan takkiinsa eikä antanut lapsiparan survoa sitä suuhunsa. Kova maailma.

Lisää heijastimia voisi hankkiakin, ei yksi oikein riitä mihinkään. Kyllä, omistan heijastinliivit, samoin koiraosastokin. Silti olisi hyvä olla takissa se 2-3 heijastinta, ainakin kun hyppään autoon näen valitettavan usein "pimeitä" jalankulkijoita ja niitä vekkuleita säikähtää toisinaan.

(kuva We heart it)

Ajatella, jouluaattoon on enää alle pari viikkoa, ei uskoisi. Vielä pitäisi kaivaa kuusi esille ja koristella se, tehdä pari settiä pipareita, torttuja ja porkkanalaatikkokin. Eikä tosiaan stressaa yhtään! Outoa. Tajusin muuten, että yksi lahja on vielä työn alla. Iik. Se onkin mallia vaativa, kun se pitää tehdä ihan itse, enkä voi tässä paljastaa sitä, jos lahjan saaja sattuisi eksymään tänne. 

(kuva We heart it)

Hitto, taas niin paljon asioita mielessä, mutta ne eivät tule järkevässä muodossa näppikselle asti. No ei sitten! Onhan tätäkin postausta väännetty torstaista asti. Puuh. Siinä ajassa on ehditty käydä toistamiseen salilla, muutaman kerran kaupassa, kerran kirjastossa ja useamman kerran lenkillä. Veikaltani sain suosituksen Vares-kirjasarjaan, joten ahneena nappasin hyllystä kolme osaa. Eka menossa ja hyvältä vaikuttaa. Samalla kirjastoreissulla lainasin pari kirjaa aiheesta kuntosaliharjoittelu, noin niin kun lyhyesti. Nyt on tietoa kansissa, joten ehkä haba kasvaa ja vyötärö kapenee viimein! Päällimmäisenä, eli ykköstavoitteena, on selän kuntouttaminen, tein laitteella selkää ja painoa oli 10 kiloa, se tuntui olevan paikoin liikaa, joten siirryn omaan painoon siinä hommassa näin alkuun. Samoin vanha olkapäävamma hirvittää hetkittäin, joten sitäkin pitää vahvistaa. Eilen käydessä Kärkkäisellä ostin salihanskat ja -vihkon, saa laittaa ylös miten edistyy. Iips.

Tein muuten äskettäin jonkunlaiset hahmotelmat henkilökohtaiseksi saliohjelmaksi, hirvittää jo valmiiksi. Penkkipunnertamaan en ala yksinäni, en missään nimessä. Jotenkin näen itseni tukehtumassa tangon alla ja muut kuntoilijat siinä lähistöllä tukehtumassa nauruunsa. Jos keväällä katsotaan uudestaan, toiveena olisi silloin lisätä kymppi maksimeihin. Enkä tosiaankaan haaveile kehonrakennuksesta enkä halua näyttää tältä:

(kuva googlen kuvahausta)

Ennemmin jotain tätä osastoa:

(googlen kautta tämäkin, kuvassa Abby Huot)

Töitä on siis kovasti tiedossa, enkä ajatellut alkaa millekään raejuusto + maitorahka-ruokavaliolle, vaan noudatan mielummin vanhaa kunnon lautasmallia tai ruokapyramidia. Toki pitää miettiä proteiinilisää ja palautusjuomia, ovatko ne oikeasti tarpeellisia vai markkinointihuttua? (ja palautusjuomat eivät varsinaisesti hivele makuhermoja, bleurgh) Gotta do some research!

Taidanpa tästä lähteä tutkimusmatkalle ja sen kautta mahdollisesti kaupan protskuhyllyä ihmettelemään, buhahha.

Ai niin, eka kirja Vareksista on noin puolessa välissä, hyvältä vaikuttaa, ei pelota tätä nössöäkään liikaa. Sopivasti jännä.

Kukaan ei koskaan

Perjantaina heittäydyin pitkälleni mustalle laverille ja tunnin ajan kättäni poltti. Tunnin ajan pieni neula nakutti kättäni nopeammin kuin yksikään ompelukone, pieni surina jäi puheensorinan alle kun juttelin "hovitatuoijani" Samin kanssa. Tuloksena kaunis tatuointi vasempaan käteen, kyynärvarteen sisäpinnalle.

Kiitos Brahe Tattoo ja Sami tästäkin, seitsemättä jo suunnittelen. Sekä tietysti isot kiitokset tästä joululahjasta äidilleni ja isälleni.

Kyllä, se on nyt niin trendikäs timantti ja siellä on pieni kirjain, E. Koska yllättäen elämäni valon, eli tyttäreni, nimi alkaa E:llä. Vakiintunut lempinimi, jota käytän eniten, on Elpu. Eli saatan puhua ipanan lisäksi Elpusta tulevaisuudessa, tiedättepä kenestä on kyse.

Alkanut viikko pitää sisällään bänditreenejä, kuntosalia ja joulusuunnitelmia. Löysin Youtubesta vanhoja Beverly Hillsejä, katsonpa nyt niitä kun en silloin aikoinaan innostunut niistä ollenkaan. Vain sellaiset 20 vuotta myöhässä.

Ei muuten tunnu yhtään talvelta, kun sataa vettä ja lumesta ei ole tietoakaan. PAH!

To the market, to the market

Hyvää ensimmäistä adventtia! Minulle tämä on ollut onnenpäivä, sen verran on tuuri hemmotellut meikätyttöä. Kävin perheen kanssa kirpparilla, josta aina löytyy ipanalle jotain, kuten tälläkin reissulla pari bodya, paitaa ja huppari. Mutta tänään löytyi minullekin jotain, takki! Oikein kaksi, juuri sellaisia josta olen haaveillut ja kuten sanottu, kaksin kappalein. Lyhyempi mokkaa ja pidempi samettia. Eikä maksanut paljoa, kun kirpparilla kerran seikkailtiin. Melkein lauloin pöytien välissä "on tänään onnenpäivä, ei murheesta häivä, on tänään onnenpäivä ja onnellinen oon!". Onneksi vain melkein.

Eikä tässä vielä kaikki. Stockalla oli kantistarjouksessa jos jotakin ja tuuri kävi taas. Haaveilemani La case de cousin Paul, eli ne blogeista tutut Pauli-serkut olivat ilmestyneet myyntiin. JES! Siispä äkkiä paketti kainaloon ja kassalle, useampi euro rapsahti pois ja tuolla ne kiikkuvat ruokasalin ikkunalla. Mallin nimi on osuvasti Helsinki. Ehkä voisin haluta vielä samanlaiset valkoiset tai setin nimeltä Uyuni, ehkä hillitsen itseni. Koti huutaa vielä Arne Jacobsenin kirjainmukeja sekä valkoista String-hyllyä, pakko saada!

(kuva: La case de cousin Paul)

Olen ylpeä itsestäni, en ole ostanut lainkaan uusia vaatteita tai muuta asustetta postattuani sen Hesarin kolumnin. Hyvä minä! Laukussani köllöttelee lahjakortti Henkalle, mutta sen ehtii käyttää ihan rauhassa. Ei tarvitse hätiköidä ja kuten on huomattu, kirpparit ovat hieno juttu. Aion torstaina käydä kierrätyskeskuksessa ja ehkä jollakin kirpparilla samalla, silloin vietän tyttöpäivää ipanan kanssa. Ehkä käydään jopa kaksin kahvilla jossain ja herkutellaan baakkelssilla. Tsih!

En ole muuten ostanut joulukalenteria, höh. Pakko keksiä jotain, ipana ei vielä moisesta tajua ja häntä odottelee vanhempieni varastoissa oma vanha kestokalenterini, siis sellainen mikä täytetään ihan ite. Rakas edesmennyt mummuni teki sen minulle aikoinaan ja nyt on ipanan vuoro iloita siitä, siis ensi vuonna aikaisintaan.

Mutta ensi viikolla voisi taas miettiä aiemmin mainittuja "vaatetta viikoksi"-juttuja, tai miksei jo tässä tänään, kun kerran istun läppärin ääressä takalisto homeessa. Pinterest, tule apuun?

It's a psychobilly freakout!

Joo, jäi ne kuvat taas. Pahoittelen. Mutta se viikko onnistui! Vedin läpi jokaisen kokonaisuuden ja olin iloinen siitä. Toivottavasti samanlaisia tulee jatkossakin ja ehkäpä paremmalla kuvamateriaalilla. Ainakin se helpotti ihan älyttömästi ikuista asupohdintaa. Ehkäpä hankin itselleni jossain välissä punaista huulimaalia.

Tänään on sekä Black Friday että älä osta mitään-päivä, vietän jälkimmäistä. Lisäksi iloitsen suuresti tasa-arvoisen avioliittolain hyvästä äänestystuloksesta. Mahtava juttu, rakkaus voittaa aina!

Työrintamalla on koettu muutoksia, pahempi puoliskoni sai työpaikan eikä ipanalla ole hoitopaikkaa, joten minä jäin kotiin tytön kanssa ja päästin miehen konttoriin. Itse palaan takaisin päätteelle kun tyttö saa hoitopaikan ja tutustuminen on tehty. Ollapa mahdollisuus että ämmi ja pappa (eli äitini ja isäni) hoitaisivat pientä, se vasta olisikin mahtavaa! Mutta päivähoito päiväkodissa tai perhepäivähoidossa on varmasti yhtä hyvä juttu, lapsi saa kavereita, ulkoilla, mahan täyteen ruokaa, päiväunet ja kuivan vaipan. Luulisi muiden lasten seuran olevan hänelle vain hyödyllistä, kun lähipiirissämme ei ole kovin montaa lapsiperhettä. Onneksi edes ne muutamat ja aiemmin mainittu Esikko-kerho.

Vaikka tänään on ostamattomuuspäivä, haluan silti haaveilla ja ihastella kivoja kuvia, mieleni on hyvin inspiroitunut. Siispä kuvasaastetta kehiin kohtsillään, etteivät silmänne joudu pelkästään kuivan tekstin pommittamaksi.

Huomaan tykkääväni jatkuvasti suurenevassa määrin vaaleasta pohjoismaisesta sisustuksesta. Ei, ei hätää, en ikipäivänä haluaisi täysin valkoista kotia, pitää olla väriä! Mutta migreenin vuoksi esimerkiksi haaveilemani paloautonpunainen keittiö jää haaveeksi. Punaisen sohvan voisin laittaa uudelleen, mutta suurena pintana punainen on aisteilleni kauhistus kohtauksen iskiessä. Mielummin pääosassa tylsästi mustaa, harmaata ja valkoista, piristeenä vaikka (yäk)keltaista, turkoosia tai vaikka sitä punaista. Neutraalia pohjaa on helppo piristellä väreillä, eikä kukkaro kilju tuskasta. Mutta niitä kuvia, sil vous plait. Kuvat löytyivät taasen We heart it-sivustolta, käykää ihmeessä kurkkaamassa.

Arvasitte oikein, rakastan vanhoja kerrostaloja. Leveät ikkunalaudat ja nuo vanhat patterit ovat aina olleet suuria suosikkejani. Haluaisin niin istua tuollaisella ikkunalaudalla ja tuijotella ihmisvilinää alapuolella. *huokaus*

Ajatus lapsiperheenä keskusta-asumisesta ei aiemmin ole houkuttanut, eikä houkuta vieläkään sinänsä. Mutta jos olisi tarvis muuttaa, niin en tyrmäisi keskustaa tykkänään. Kunhan vain olisi autopaikka, hissi ja rauhaa jossain määrin. Muistan tätini aikoinaan asuneen keskustassa ja vieläpä yhden vilkkaimman kadun varrella, asunnossa oli ensinnäkin perhanan kuuma ja kadulta tuli korviahuumaava meteli. Ainakin silloin pikkukaupunkilaisen tytön korviin liikenteen jatkuva kohina oli hurjaa, kun asunnon ikkunat olivat isolle tielle päin ja itse kämppä katutasosta seuraavassa kerroksessa. Mutta varmasti myös keskustassa on rauhallisia asuntoja, joissa ei liikenne tai ihmismassat häiritse ja autolle löytyy oma paikka taloyhtiön pihasta. Mene ja tiedä.

Kyllä omakotitalossa on puolensa, vaikka lumitöissä ei siltä tunnukaan. On se oma tila ja rauha, saa soittaa sähkökitaraa ja nokkahuilua huoletta, seinänaapuri ei hakkaa patteria että lopetatkos. Jokaisessa asumismuodossa on puolensa ja kovasti surettaisi jos joutuisin muuttamaan tästä alppimajasta pois, näiden seinien sisällä on luotu muistoja jos jonkinlaisia, tärkeimpänä tietty perheen pienin, joka on aloittanut elämänsä alppimajan huomassa, juoksennellut pihanurmella paljain varpain, kylpenyt uudenkarheassa saunassa ja kiipeillyt noissa portaissa. Ehkä samaisten portaiden alle rakentuu pienelle prinsessalle oma leikkipaikka ajan kuluessa. Oma huone ainakin pitää jossain vaiheessa remontoida.

(jälkihehkutus: kaikki joululahjat on hankittu ja askarreltu, hyvä minä!)

Bird is the word

Tänään ei tule asukuvaa, sori! Vaatteet likaantuivat melkein sillä sekunnilla kun tulin kotiin, joten se siitä. Asu oli tänään siis yksivärinen, oli musta neulepoolo, mustat "samisfarkut" eli Henkan raidalliset tummanharmaa-mustat housut, kaulassa kiilteli näyttävästi saman puljun heppakoru. Jalassa oli taas tutut tennarit. Ja hiton hyvä etten laittanut hametta! Kökin aivan ihmeellisissä asennoissa toimistossa ja myymälän puolella, joten työkaverit olisivat äkkiä nähneet enemmän kuin tarpeeksi. Olen vielä kivasti porukan ainoa nainen...

Huomenna olisi huivipäivä, saapa nähdä. En käytä huiveja oikeastaan muuten kuin tylsästi kaulaa suojaamassa, en niinkään varsinaisena asusteena, otan siis sisätiloissa sen pois. Katsotaan mitä huomisesta tulee.

You keep sayin', you got something for me

No niin! Tässä megakokoiseksi avautuva kuva päivän kokonaisuudesta, joka muuttui lennossa aamulla. Oli liian lämmin nahkanilkkureille ja valkoinen t-paita lensikin pyykkikoriin suorilta, joten tilalle vaihtui musta perustoppi ja jalkaan nyöritin nuo tennarit. Mutta kiva kokonaisuus, kuvassa vielä alareunassa nykyinen luottoveska ja suosikkitakki, violetti on ipanan haalari.

Huomenna olisi vuorossa kokonaan samanvärinen asu, en uskalla laittaa hametta sittenkään. Joten luotan farkkuihin ja ehkä ahtaudun siihen pooloon. Yleensä inhoan kovin tiukkoja kauluksia, katsotaan huomenna miltä se tuntuu. Huomenna on sen verran tekemistä ja vaara likaantua, joten hameessa hyppely ei ole hyvä juttu. 

Mutta tästä se lähtee!

Viikoksi vaatetta

No hoplaa, uusi ura urkenemaan! Olen vaihtanut tehdastyöläisen kamat toimistmyyjätyypin titteliin hetkeksi, siispä saan hiukan panostaa ulkoasuuni (lue: meikata ja valita aamulla silmät ristissä vaatteita). Maikkarin sivuston hömppäosio antoi ajatuksen, laitetaan ekaksi suunnitelma ja katsotaan toteutuuko se. Eli tässä tulee tulevan työviikon vaatetusosio:

Maanantai

"Aloita viikko mukavasti kääriytymällä pehmoiseen neuletakkiin. Arkiasujen klassikko, valkoinen t-paita ja siniset farkut, piristyy punatuista huulista. Nahkanilkkkurit tuovat asuun potkua."

Eli minä laitan kokonaisen H&M-oksennuksen, kaikki siitä puljusta. Mutta ehkä en punaa huulia, en oikein osaa. Pieni varaus valkoiselle t-paidalle, niitä ei kovin montaa ole vaatekaapissani, toisin kuin mustia.

Tiistai

"Tee asuvalinnasta helppoa ja pukeudu päästä varpaisiin samaan sävyyn, mutta piristä kokonaisuutta näyttävällä statement-korulla. Kokeile esimerkiksi kapean hameen ja samanvärisen pooloneuleen yhdistelmää."

Musta pooloneule (näitä on kaksi, joten mietin kumman otan), musta hame ja mustat sukkikset. Kaulaan statement-koruksi (tälle ilmaisulle pyörittelen hieman silmiäni) hopeanvärinen heppakoru.

Keskiviikko

"Jatka saappailla ja neuleella, mutta yhdistä ne nyt hameeseen. Tai löytyykö kaapistasi neulemekko? Hienoa, nyt on aika ottaa se käyttöön! Mukavista mukavin vaate yhdistetään Suomen oloissa sukkahousuihin."

Jee, melkein uusi neulemekko käyttöön! Mutta alle ehdottomasti toppi, ettei vahingossakaan mitään kuulla läpi.

Torstai

"Älä laita neuletta pois, vaan pue se pillifarkkujen kaveriksi. Klassinen palmikkoneule muuttuu asialliseksi kun sen pariksi pukee silkkihuivin.

Sujauta jalkaan nahkasaappaat iänikuisten nilkkureiden sijaan.
Päätyikö neule jo pyykkiin? Korvaa se miehekkäällä paitapuserolla. Silkkihuivi tuo asuun naisellista otetta."

Tämä paitavalinta jää nähtäväksi, riippuu sotkenko neuletta. Tosin omistan palmikkoneuleenkin, joka kutittaa ihan vietävästi. Saappaat ovat kaapissa valmiina, konjakinväristä (teko)nahkaa. Silkkihuivia en taidakaan omistaa, mutta ehkä joku muu kevyt materiaali käy?

Perjantai

"Viikonloppu! Pue rennosti ruutua. Yhdistä ruutupaita vaikkapa minihameeseen tai pue ruudullinen paita collegepuseron alle. "

Omistan jopa 3 ruutupaitaa, mutta vain kaksi niistä sopii hameen kaveriksi. Kolmas on mallia mukava teltta, joka peittää pienet roiskeläppähameet alleen tuosta vaan. Ei huolta, en laita säädyttömiä vaatteita töihin, enkä enää käytäkään nenäliinaa muistuttavia vaatekappaleita.

Tässä siis viikoksi vaatetta ja kuvatodisteita tulee perästä! Tästä pääset lukemaan juttua alkuperäiseen lähteeseen, josta lainaukset ovat peräisin.

Who told you about cause and effect?

Luettuani tämän Hesarin kolumnin aloin pohdiskella asioita. Minullakin on vaatehuoneessa kassillinen vaatteita odottelemassa lähtöä muualle, kun niitä en ole pitänyt ja yksi paita ei vaan sovi herkälle hipiälleni, harmi.

Poskettomien tavarakasojen lisäksi minua sylettää muutamien omistamieni vaatteiden laatu. Pari kuukautta vanhan trikoopuseron hiha on alkanut ratketa siististi kuviota myötäillen. Eikä se päällä ole taisteltu ninjoja vastaan, kiivetty puuhun tai pelastettu maailmaa verenhimoisilta ulkoavaruuden asukeilta. Se päällä on kannettu lasta, leikitty, laitettu ruokaa, siivottu kissanhiekkaa, otettu päiväunet ja luettu hömppälehteä, eli ihan tavallisia asioita. Silti se on kohta menettänyt osan hihastaan täysin tuntemattomasta syystä. Myös pari muutakin erään ruotsalaisen vaateketjun trikootuotetta on alle vuodessa alkanut reikiintyä ja hapertua. Okei, eivät maksaneet paljoa, mutta silti. Luulisi vaatteen olevan muuta kuin kertakäyttökamaa! Etenkin tämä uusin tapaus ärsyttää aivan mielettömästi. Tuskin kukaan meistä ostaa vaatteita vain käyttääkseen niitä pari kuukautta ja sitten mokoma joutaakin muualle. Omistan nimittäin vielä vaatteita jotka on ostettu minulle valehtelematta 15 vuotta sitten, kun menin seiskaluokalle, samoin kaapissani on vielä lukioaikaisia kamppeita jotka eivät uutta häpeä.

Toki on hauskaa polttaa euroja shoppailun sokerihumalaisessa olotilassa, mutta en haluaisi kuitenkaan ostaa höttöistä kertakäyttösilppua, joka tulee lopulta kalliimmaksi kuin se yksi kalliimpi, mutta laadukkaampi tuote. Lisäksi uuden tuotteen ostaminen ei aina ole pakollista, kirpputorit notkuvat huonekaluja, lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Olen todella iloinen kun olen voinut ostaa ipanalle vaatteita, vaippoja, leluja sekä muuta tarpeellista edullisesti käytettynä, olihan edelliset asuntonikin sisustettu kierrätyshuonekaluilla. Itselleni en tahdo löytää kirppareilta vaatteita niin millään, en oikein enää välitä paljettitopeista ja sen sellaisista. Toki facebookissa on synkempiä kirppariryhmiä ja niistä olen ostellut joitain juttuja, samoin huutonetistä, ei vaan aina jaksaisi. Haluaisin toisinaan kahlailla rekkien vaatemeressä, sovitella, hiplata ja hypistellä.

Siispä, voisin tulevaisuudessa miettiä vielä enemmän kulutustapojani ja tarpeita, ettei hutiostoja tulisi ja toivon mukaan välttyisin nopeasti hajoavilta tuotteilta ja mielipahalta. Tietty kaikkea ei voi ostaa käytettynä, kuten kosmetiikka, sukat ja alusvaatteet sun muut vastaavat, myönnän ostaneeni kirpparilta ipanalle sukkia, mutta vauvansukat ovat hiukan eri juttu kuin aikuisten. 

Aionkin siis jatkossa miettiä tarvitsenko ja mistä se kannattaa hankkia ennen kuin rynnän luottokortti ojossa kassalle. Lisäksi aion myös miettiä hinta-laatusuhdetta tarkemmin, jospa omalta osaltani voisin saada aikaan pysyviä positiivisia muutoksia planeetallamme.

Just a little spanish flea

Hah, edellisen tuotokseni otsikko oli viittaus yhteen lempparibiiseistäni, nyt taas jollain tasolla ajankohtainen. Ainakin sen kivun osalta. Olen taas kerran selkävaivojen kourissa ja siksi sairaslomalla eli saikulla. Ottaako päähän? Ihan vähän vaan!

Noh, onni onnettomuudessa ettei vaiva ole välilevynpullistuma. Syyllinen on välilevy, mutta pienemmässä määrin, ihan vaan pieni repeämä joka kiusaa hermoja. Muutama liike on nyt kielletty eikä salillekaan ole asiaa ennen kuin olo on helpompi. Sekin vielä.

Olen kuitenkin ollut karmea luopio ja kävin Hulluilla Päivillä. Ostin takin, heijastimen, ruokaa, lapselle tunikan ja pari kirjaa. Muutama juttu jäi ostamatta, joten palaan rikospaikalle huomenna, ostamaan korutelineen ja munkkeja, ainakin.

Koen vielä ulkoasutuskaa. Elvenpath, ihana Haltijapolun hallitsija, viettää lähiaikoina synttäreitään ja tiedossa on siis bileet, halloween ja naamiaiset! Siistiä! Mutta miksi hitoksi oikein pukeudun? Argh! En keksi mitään. Mutta lahjanpa olen keksinyt ja osin hankkinut, mutta en taatusti kerro mitä paketista paljastuu, sillä tiedän Elvenpathin joskus eksyvän tänne lukemaan, joten buhahahaa ja lälläspyy! Uskallan väittää lahjan olevan hyvin mieluinen, joten ei hätää. Odotan kovasti bileitä ja luultavasti asuongelmakin ratkeaa, laitan valkoisen lakanan päälleni ja olen kummitus. Pöö. (no ei vaiskaan, saatoin ehkäpä löytää tässä samalla surffaillessani asun itselleni ja nauran itseni lähes sairaalakuntoon)

Ahneena ja itsepäisenä olen tänään päättänyt ottaa harteilleni pienen projektin. Nimittäin alakerran vierashuoneen. Se on nykyään pelkkä pyykkitupa ja sitä hallitsee karmea kasa vaatteita, joiden paikka olisi jossain muualla, kuten kaapissa. Siispä aion suorittaa lähitulevaisuudessa urotyön ja siirtää vaatekasat oikeille paikoilleen, sekä muuttaa huoneen ilmeen miellyttävämmäksi. Tapettiahan se huutaa, mutta ei nyt. Ensin pitäisi valita se tapetti ja mielelläni maalaisin (tai jopa vaihtaisin) liukuovet takaseinän komerosta. Ja se ihana hylly, String Pocket... Se täytyy saada, ehkä jopa useampi. Olenhan ahne paksiainen. Tai edes joku korvaava malli. Ikeaan reissaamme lähempänä joulua, tulevaan Ideaparkiin ei uskalla astua avajaisten aikaan jos haluaa säilyttää mielenterveytensä rippeet. Huoh, joulukin on tulossa ja olen jopa ostanut yhden joululahjan. Enkä kerro sitäkään tässä, kaiken varalta.

Tämän vuodatuksen otsikko viittaa muuten perheemme pienimmän suosikkirenkutukseen, jota on kuunneltu tässä mökissä hyvin paljon. Onneksi kyseisessä veriossa ei ole lainkaan laulua, eli se on instrumentaali, ja sitä jaksaa kuunnella monen monta kertaa kun näkee lapsen innostuvan siitä niin paljon ja miten suloisesti voi pieni ihminen tanssiakaan! Sydän pakahtuu.

No pain, no gain, YEAH!

Sijoitin itseeni muutaman kympin ja nyt olen ensimmäisten tulosten kourissa. Kehoni (erityisesti reidet) huutavat armoa, ne ovat muusihyytelöä ja kipeät. Miksikö?

Ostin kuntosalijäsenyyden, pieni muovinen avain päästää minut hikoilemaan, suihkuun ja infrapunasaunan lämpöön. Torstaina kävin nolaamassa itseni BodyBalance-tunnilla. Siinä missä muut osallistujat taipuivat ongelmitta umpisolmuun hienoissa treenitrikoissaan, minä vuodatin naama punaisena tuskanhikeä ja koitin olla kaatumatta, tai vaikeroimatta ääneen. Älkää käsittäkö väärin, tunti oli mukava ja sopivan lempeä, mutta olen rapakuntoinen ja en mitenkään vielä saa itseäni venymään kuten konkarit. Nopea tarkastelu myöhemmin kertoi, etteivät kaikkien raajat olleet kumia ja tuskaisia ilmeitä oli muidenkin kasvoilla kuin omillani. Helpotus.

Tunnin jälkeen hoipertelin vielä tekemään rintalihasvekottimella muutaman toiston ja siitä suihkun kautta sinne infrasaunaan. Jännä kokemus! Lueskelin puolituntisen ajan lehteä ja huomasin hikoilevani paljon vähemmän kuin olin ennakkoon ajatellut. Lämmin tuli, mutta sinänsä mukavampi kokemus, koska infrasaunassa ei ole vesihöyryä, joka ei ole astmaatikonkeuhkoilleni ollenkaan hyvä. Kaikkein parasta olisi, jos lauteilla olisi voinut maata, mutta kun ei ole oma koppi, niin ei maata...

Silti, toissapäivänä oli kivaa, ennen tuntia jännitti kamalasti, sillä en ole pahemmin kuntosaleilla käynyt enkä varsinkaan ohjatuissa jumpissa. Minun tuurillani ryhmään eksyy useampi epäinhimillisen notkea ja hyväkuntoinen "gym goddess", joka ei hikoile koskaan ja varmaan niistääkin glitteriä. Tällaiset ihmiset tunnetaan lähipiirissäni nimellä Lumikit. Lumikki-ihmiset ovat niitä, jotka ovat aina hehkeitä ja laitetun näköisiä, käyvät vessassa vain pesemässä kätensä, eivät todellakaan hikoile, kärsi turvotuksesta tai likaisista hammasväleistä. Lumikki kulkee jatkuvasti sädehtivä aura ympärillään, parhaimmillaan joukko metsäneläimiä vanavedessään. Jokainen meistä tuntee sellaisen, olen siitä ihan varma. Siinä missä tavallinen Maija Meikäläinen (tai bloggaaja Phoenix) räpeltää hiukset pystyssä ja läiskät kainaloissaan epätoivossaan kotikeittiössään kinkkupiirakkaa, joka on suorituksen jälkeen ns. grande katastrof, Lumikki on täydellisessä olomuodossaan pyöräyttänyt kolmen ruokalajin illallisen, siivonnut koko kämpän ja soittelee vielä parit Mozartit vapaavalintaisella instrumentilla, "eihän tämä mitään, tuli niin kiire ja voi voi voi, mekossakin on tahra ja tukkakin on huonosti". My ass. Tätini on Lumikki, hän vain sattuu olemaan niitä onnekkaita, jotka ovat luonnostaan säteileviä, helkkarin älykkäitä ja hyviä kaikessa. Täti on minulle hyvin rakas, olen aina ihaillut häntä suuresti ja minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa, ettäs tiedätte.

Mutta ei eksytä enempää sivuraiteille. Olen nyt panostanut uuteen harrastukseeni ja omistan nyt ihan oikeita treenivaatteita kahden topin ja capritrikoiden verran. Alerekistä löytyi vielä kirkkaankeltaiset (luit oikein) caprit, materiaali paksumpi college. Vielä kun löytäisin mieluisan vetoketjuhupparin, olisin oikein iloinen. Treenikassin virkaa toimittaa miehen lainaama läppärireppu, sinne mahtuu oikein kivasti tavaraa. Treenirepussa kulkee melko läjä tavaraa: salikengät, juomapullo, kaksi pyyhettä, meikkipussi, lompakko, avaimet... Meikkipussissa ei ole pakkelia ensinkään, vaan hiusharja, pinnejä, sampoota ja suihkusaippuaa. Lisäksi pieni kourallinen hiuslenkkejä.

Treenijuttujen lisäksi tein uhkarohkean liikun hiusteni kanssa. Laitoin hennaa päähän ja tulos on vajaa 24h myöhemmin aikamoinen. Sisällä keinovalossa muutos ei juuri näy, mutta kun astun luonnonvaloon... WAU! Oranssia ja kuparia, ihan kick-ass. Eikä oikeastaan näytä luonnottomalta, voisi jopa melkein mennä täydestä. Katsotaan millaiseksi uusi, hieman ruohontuoksuinen, kuontaloni vielä muuntuu. Olen täysin kääntynyt hennaukseen, paljon edullisempaa ja ihmisystävällisempää kuin kemialliset värit. Myrkkyvärit kun ottavat kuonoon ja lisäksi kihelmöivät pahaenteisesti päänahassa, juurikasvusta ja kerrostumista puhumattakaan, sekä kuivasta koppuratukasta... Rakastan mustaa tukkaa ja sitä tummanpuhuvaa sädekehää, mutta en halua kiusata itseäni kovilla hiusmyrkyillä, sillä pelkään tulevani niille ennen pitkää allergiseksi, jos jatkan tiheää värjäystahtia. Joten hennat kehiin ja nyt ollaan liekkitukkaisia. Kivaa!

Ehkä nyt voin kuunnella hieman Dolly Partonia. Jolene. "Your beauty is beyond compare, with flaming locks of auburn hair, with ivory skin and eyes of emerald green" (joo, tiedän ei ole vihreitä silmiä, vaan ne "hazelit")

Syyskuun kyy

Huoh. Aika on taas mennyt niin nopeasti ja energiataso on hetkittäin miinuksella. Äh, ei jaksaisi. Onneksi yöt ovat nykyään hiukan helpompia, sen huomaa silmänalusista, jotka eivät ole enää mustanpuhuvat. Onhan tässä syksyssä paljon hyvääkin, vaikka kaipaan kovasti lämmintä kesätuulta, uimista linnunmaitomaisessa meressä ja hellettäkin. Mutta syksyn värit ovat jotain ihanaa, samoin ne sumuisen sateiset syysillat. Saa ihan rauhassa käpertyä sohvan uumeniin perheen kanssa tai kääriytyä lämpimiin neuleisiin. Eikä uusia saappaitani voisi käyttää helteellä, joten sekin vielä.

Joulua mietin jo kovasti, joka taasen on viettopaikan suhteen epäselvä. Ylläripylläri. Tulevaisuudessa mahdollisesti jäämme kotiin viettämään joulua alppimajaan, vaikka ajatuksena se tuntuukin ihan omituiselle. Lisäksi joulukuusen paikka on mielestäni hiukan... Noh, ei paras mahdollinen. Aikaisemmin se on sijainnut ruokasalissa, mutta haluaisin sen enemmän olohuoneeseen. On se hankalaa. Joulussa on vielä ne lahjat. Että hei hei veronpalautukset, oli kiva kun kävitte sulostuttamassa pankkitiliäni. Ei vaiskaan! Osan lahjoista ajattelin tehdä itse, jos mahdollista ja muutenkin voisi miettiä mitä rakkaille lähimmäisilleen hankkisi. Ei mitään typerää muovikertakäyttösilppua, kiitos!

Syksyn myötä aloitetaan harrastuksia eikö vain? Huomasin juuri valloittaneeni ruokapöydästä puolet projekteillani, on maalausta, piirustelua, posliinitussausta, koru- ja korttiaskartelua, ompelua... Päälle vielä nivaska kivoja kirjoja luettavaksi, sekä skiljoona ihanaa blogia, mielenkiintoisia ohjelmia sekä leffoja, koiran ja perheen kanssa ulkoilua, omat blogit, keittiöhääräilyä... Ugh. Kaikkeen ei vaan repeä, joten asia kerrallaan. Haluaisin blogien inspiroimana sisustaa tätä alppimajaa, edes ihan vähän. Joulupukki tuskin tuo himoitsemaani String Pocket-hyllyä tai ipanalle Dodo-keinua. Mutta minäpä hankin koko perheelle Arne Jacobsenin mukit! Perhana vie. Eli nämä:

(kuva: finnishdesingshop.fi)

Nuo näyttäisi niiiiin hyvältä siinä hiivatin hyllyssä. Muutenkin tuolla yllä mainitussa kaupassa on vaikka ja mitä ihanaa. Sisäinen yrittäjäni on nostanut taas rumaa päätään ja haluaa perustaa kivijalka-/nettikaupan. Tuotteina voisi olla jotain ihania herkullisia sisustusjuttuja, lastenvaatteita tai suloisen synkkiä goottivermeitä. Augh! Kaikki tämä sai alkunsa kun näin keskustassa pienen liikehuoneiston tyhjillään, kyseisessä pikkutilassa on aikanaan ollut mm. Morticia. Yritän pitää järjen kädessä, yrittäjän ohdakkeinen ura on hyvin tiedossa jo koulutukseni perusteella.

Nyt olisi viisainta painua nukkumaan. Tänään on rakkaan hirmuhallitsijani, kiukkupersekissani, Pullan syntymäpäivä. Onnea 10-vuotiaalle!

Kesä vetelee jo viimeistänsä

Syksyä on taas ilmassa ja kesä alkaa olla ohi. Taas se vaan hujahti ohitse, tänä vuonna kävin sentään uimassa, hurraa! Olisin ehkä voinut käydä toisenkin kerran.

Äh, tympii kun en ole postannut mitään pitkään aikaan ja tunnen blogikateutta. Teitä lukijoita on niin vähän, näkyvyyttä saisi varmasti lätkimällä tänne kuvia omasta naamastani, ipanasta ja muusta henkilökohtaisesta. En kuitenkaan haluaisi pitää naamojamme, etenkään ipanan, julkisena. Oma naamani on täällä ollut jo esillä ja se tulee olemaan sitä myös muilla foorumeilla. Usein haluaisin esitellä ipanaa maailmalle myös tätä kautta, onhan kyseessä ylisöpö pikkuihminen (ainakin jos minulta kysytään), mutta haluan useista syistä johtuen pitää hänen sulonsa salassa. Lisäksi olen pirun laiska kuvaamaan. Ei siis ehkä ole mikään suunnaton ihme etteivät ihmiset löydä tänne. Harmi.

Alennusmyynneistä ja kirpputorilta on ostettu paljon tavaraa, eniten yllättäen lastenvaatteita ja neljät kengät ipanalle. Minulle ainakin parit farkut, muutama toppi ja sitä rataa. HenkkaMaukan paketti saapui tänään kynsiini, muah hah hah hah. Paketin sisältö on hieman kyseenalainen, mustien vaatteiden osuus kyseisessä pakaasissa kun on olematon. Mielenhäiriöni siis jatkuu edelleen.

Tänään (taas kerran tämä postaus on venynyt hyvin kauan luonnoksena) käytiin koko perheellä Stockalla. Oli aika väritön olo kun jalassa oli uudet housut ja ne ovat (brace yourself!) beiget. Mutta nyt on jumaleis viimesen päälle hyvät urheiluliivit. Sovituskopissa meinasi iskeä kiukutus, inhoan suunnattomasti rintaliiviostoksia, etenkin nyt kun koko on ihan mitä sattuu ja vaihtelee merkin, mallin ja kellonajan mukaan. Argh! Suorastaan raivostuttavaa, lisäksi olen muutenkin kummallisen mallinen ilman osittaisimetyksen tuomaa vaihtelua eikä sopivia löydy kuin tuurilla. Kokeilin vain viisiä eri liivejä, joista yhdet olivat kelvolliset. Huoh. Mutta pisteet Stockan myyjälle, hyvää palvelua ja ShockAbsorberit lähtivät mukaan. Samalla kävin viimeinkin uusimassa kantiskorttini, ei ole kuin kolmas joka ei toimi, saakeli, ja käytiin vielä Herkussa ostamassa juustoa sun muuta pitsavermettä.

Lisäketutuksena löin kyynärpääni seinänkulmaan ja toki kipeästi, oikein hermoon. Ja voi sviidu kun se on kipeä! Miten ihminen onkin niin honkkeli ettei osaa olla kolhimatta itseään? Eikä Tässä Vielä Kaikki, eilen rakas rämänilkkani alkoi taas oireilla ja turposi kauniisti. Nyt se on paketoituna ja koitan lepuuttaa sitä. Jos suinkin malttaisin nyt ottaa rauhallisesti, eihän tiedossa ole kuin arkea yksivuotiaan kanssa ja alkava yövuoroviikko.

Kyllä tämä tästä. Uudet vaatteet ovat kivoja. Vaikkakin outoja.

Get ready for work

Melkoinen höykytysviikko takana. Sain keskiviikkona auringonpistoksen ja torstaina kävin työhaastattelussa. Perjantaina pakkauduin perheen kanssa autoon ja suunnistimme veljeni ja kälyni seurassa Haaparantaan, tällä kertaa kävimme Ikean lukuunottamatta ihan uusissa paikoissa, Ica Maxissa ja ÖoB:ssä. Yllättäen rahaa meni ja tilalle tuli kaikkea kivaa, kuten ihana Maskros-lattiavalaisin, joka koreilee lähietäisyydellä. Kuulemma ipana manipuloi isänsä ostamaan pehmopandan, veikkaan isän heltyneen jo ennen kuin ipana huomasi koko lelua.

Viikonloppu meni vanhempieni luona, uskollinen sotaratsuni, eli kurttuopel Vekkuli, tarvitsee rakkautta, hellyyttä ja pajavasaraa. Sekä parillasadalla egellä osia. Minä hoidin jälkimmäiset, veikka loput. Eli Vekkuli jäi vanhempieni etupihalle veljeni asiantunteviin käsiin, josko katsastusmies olisi sitten tyytyväinen, kele. Kiitokset veljelleni, joka taas kerran on suostunut värkkäämään toistaitoisen siskonsa auton kimpussa ja vielä kohtuullisella palkalla. Jos veikkaseni luet tätä, saat bonuksen, jos haluat, olet sen totta vie ansainnut!

Niin, tosiaan, sain töitä. Huomisesta alkaen tulen olemaan erään isohkon firman palkkalistoilla, hiippailen lafkan tuotantotiloissa ja teen vaikka sun mitä. Minusta tulee vuorotyöläinen ja huomenna aloitan kivasti aamutuurissa, kello kuusi. YÄK! Kuten tietänette, inhoan aikaisia aamuja ja rakastan nukkumista, joten en hypi riemusta kun tiedän kellon herättävän 4.30. Onneksi ei tarvitse miettiä työvaatteita eikä meikata, sillä työnantaja tarjoaa vaatteet ja meikki menee ihan hukkaan. Koska työ kuluu elintarvikkeiden äärellä, saa rakas kulmakoruni lähteä ainakin työpäivän ajaksi, laitan sen takaisin, jos se suostuu menemään paikalleen ilman suunnatonta survomista ja runnomista.

Eniten huomisessa jännittää miten ipana pärjää, siippani ryhtyy siis koti-isäksi ja huomenna olen poissa melkein 9 tuntia, joka on pisin aika ikinä minkä olen ollut erossa pikkuneidistä. En tiedä miten kestän päivän ilman hillitöntä ikävää ja hiljaa hyytävää paniikkia, sillä mielikuvitukseni on maalannut päähäni kuvan, jossa talomme on palanut kasaksi tuhkaa, lunta sataa, ipana istuu itkemässä likaisissa ja resuisissa vaatteissa hillittömässä hangessa, surullisen viulun soidessa taustalla. Kaikki tämä sillä aikaa kun huono äiti on töissä!

Ehkä nyt olisi syytä raahautua nukkumaan, jos saisi unta vaikka kuutisen tuntia putkeen, niin olisin helkkarin iloinen. Ipana, anna äitisi nukkua, jooko?

You are beyond help, woman!

No niin, nyt saattaa olla vakavat paikat. Katselin eräältä foorumilta ideoita arkipukeutumiseen ja sitten huomasin peruuttamattoman vahingon tapahtuneen. Olen iskenyt silmäni tavistyyliin, ainakin vähän. Jopa inhoamani keltainen näytti "ihan kivalta", tosin ruskea on edelleen aika iso yäk ja se beige, hrrh.

What the hell is wrong with me?

Älkää pelästykö lopullisesti rakkaat lukijani, rakastan silti synkkiä vaatteita ja goottihörhelöitä. Ajattelin tätä tavistelua työelämää ajatellen, sillä viimeaikaisten tapahtumien myötä (ei mitään hätää, huoli pois) aion hivuttautua hiljalleen oravanpyörään ja armas aviomieheni taas siirtyy hoitamaan ipanaa kotiin. Toki sydäntä särkee ajatuskin, hormonihuuruisena tiikeriemona haluan olla jälkikasvuni luona 24/7. Mutta lapsella on isä, joka osaa huolehtia hänestä vallan mainiosti ja mikäpä sen parempaa hoitoa kun kotona tutun ihmisen kanssa. Ei se päiväkotikaan ole huono juttu, varmasti ylireipas tättähääräni selviäisi siitä mennen tullen, äidin selviäminen onkin sitten aika heikolla tolalla.

Mutta ne vaatteet! Tässäpä kivoja kuvia, ehkä soitan kohtsillään terveyskeskukseen tai marssin suoraan päivystykseen...

Nyt saa riittää hetkeksi, ettei kukaan teistä saa halvausta. Lupaan pyhästi etten ikinä, koskaan, nevör, missään olosuhteissa tule hankkimaan tekorusketusta. Hyi. Olen valitettavasti saanut väriä (ja punoitusta) nahkaani lenkkeilyn myötä ja se riittää, kiitosta vaan. Mutta en voi luvata etten hanki lisää ruskeaa kenkä- ja laukkukaappiini. Musta on aina ykkönen, voitte huokaista. Näitäkin asukuvia voi käyttää pohjana, mutta en aio noudattaa niitä orjallisesti, kammoan kultakoruja aika tavalla. 

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, menen mittaamaan kuumeeni.

Just lose it

Onkohan vanhuudenhöperyys iskenyt näinkin nuorella iällä? Vai alanko hiljalleen liukua kohti tavismaisempaa elämää? Syynä eilen ostetut farkut. Ne ovat kummallisen väriset, joku ihme ocean spray green. Suomeksi ja minun silmieni mukaan vaalean pastellinvihreät. Ei ihan heti uskoisi minusta, ehkä ne Merrellin ballerinat ja "se laukku" olivat sysäys uuteen suuntaan. Apua. Vihreät farkut vielä kestän, mutta jos ikinä ostan pinkit, viekää minut kiireesti hoitoon.

Sekoiluni ei ole rajoittunut vain niihin farkkuihin, ehei. Eilen huomasin sovittavani trenssiä. Okei, ei se takki ole paha ollenkaan, olen sen hankkimista miettinyt jonkin aikaa. Väri tässä on se ongelma, sovitettu vaatekappale oli nimittäin beige. Tai hiekka, miten vain. Kuitenkin sellainen tylsä anteeksiettäolenolemassa. En ole koskaan, varsinkaan aikuisena, pitänyt kyseisestä väristä juuri sen tylsyyden vuoksi. Silti pönötin se takki päällä ja vieläpä se sopi jollakin tapaa minulle. Mitä tästä pitäisi nyt ajatella? Olen tylsä ja väritön? Haaveilemani trenssi olisi väriltään joko musta tai punainen, ei missään tapauksessa ruskea (byörgh), eikä se beigehiekkakaan iske. Syytän viimeaikaisia kovia helteitä ja työmarkkinoiden inhottavia heilahduksia, sekä univelkaa. En muutakaan keksi.

Ei hätää, takki jäi kauppaan. Enkä aio palata rikospaikalle ja ostaa sitä, siinä oli liian pitkät hihat ja yksi napeista törrötti rumasti. Ehkäpä se unelmieni musta trenssi odottelee minua tuolla jossakin. Varmaankin kohtapuoliin löydän itseni vyötäröä myöten penkomassa jotakin alelaaria ja Inssi koittaa kiskoa minua nilkoista kuiville, etten tukehdu alennusvaatteisiin.

(pakko myöntää, että se saakelin trenssi kummittelee hetkittäin mielessäni, mutta en osta sitä. EN!
Ja ne farkut ovat oikeasti väriltään seaspray green, piti ihan tarkistaa.)

Saapa nähdä kuinka pahasti tässä vielä sekoilen. Mutta, jos tosiaan sitä pinkkiä ilmestyy vapaaehtoisesti vaatekaappiini muun kuin alusvaatteiden tai sukkien muodossa, se riittää syyksi viedä minut kiireesti hoitoon.

Voi nyt jumalauda!

Argh, kuinkahan monta kertaa tämä kirjoitus on mennyt uusiksi vähäisen ajan ja selaimen/bloggerin keljuilun vuoksi. Suatana.

Keikka meni ihan hyvin, fiilis oli hyvä, vasta nauhavarmistus paljasti totuuden. Oma suoritukseni oli vähintäänkin surkea. Voi että se on sapettanut meikäläistä! Olen kieriskellyt maailmantuskassa ja itsesäälissä, heitellen kuvitteellista tuhkaa päälleni, ei auta kuin treenata kovemmin.

Muuten on ollut mukavaa ja perjantaina sain viettää laatuaikaa äitini ja tätini kanssa. Ensin kävimme herkuttelemassa Crecianissa ja sieltä Alkon kautta (ostin pullon alkoholitonta kuohuvaa siipan alkaneen kesäloman kunniaksi) Möljälle teatteriin katsomaan Tankki täyteen. Todella mahtava ilta!

(kuva: kaleva.fi)

Olen vielä onnistunut kahdesti laittamaan kuontaloni hyvin. Minä, kaikkien poropeukaloiden äiti. Idean sain tästä Pinterestistä löytyneestä kuvasta:

Oma tukkani on liian lyhyt kuvan temppuun, joten jaoin tukkani osiin. Ensin kahtia pystysuunnassa, eli jakaus ihan alas asti, sitten saadut puoliskot vielä vaakatasossa puoliksi, yläosat kiinni saparoiksi. Ensin piippausrautaa vapaana liehuville alaosille ja viimeisenä ylempänä keikkuville saparoille, hiuslenkit irti, pieni pöyhiminen, pää alaspäin, lakkaa, pää ylös ja hieman harjausta, se on siinä. Toivottavasti ymmärsitte, voinen tehdä kuvallisen ohjeistuksen jos välttämättä haluatte.

Koska siippani on nyt lomalla, ohjelmassa on toivon mukaan paljon yhteistä tekemistä. Ainakin tiedossa on reissu länsinaapuriin, eväsretki uimarannalle ja paljon ulkoilua. Ehkä Qstock kutsuu molempia, omalla vuorollaan, eihän ipanaa voi ottaa mukaan. Itse haluaisin käydä kuuntelemassa Viikatetta ja kuolaamassa ihanaa Kaarlea. Todennäköisesti kuuntelen orkesteria kotona pikku prinsessani kanssa. Mutta aivan ihana tehdä koko perheellä juttuja, odotan kovasti Ikean ihmemaata ja uimarantaa, talviturkkini kun on ollut heittämättä jo pari vuotta. Ehkä uskaltaudun kastautumaan, paino sanalla ehkä. Olen nimittäin ihan mahdoton vilukissa ja palelen herkästi, nämä helteet ovat sitten kaltaiselleni kalkkilaivan kapteenille hankalia, kun en kestä sitä ihanaa lämpöä kummoisesti ja kalpea nahkani palaa auringossa ihan silmänräpäyksessä. Pööh!

Yllä kuva ihanasta WHIstä. Se on edelleen paheeni, hirveän koukuttava sivusto, kuten Pinterest, vaikka koneella ei paljoa istuskella kun jälkikasvu on hereillä.

Ehkä minunkin olisi syytä mennä nukkumaan.

You say, it's your way

Keikka on ensi viikolla, ei ole siis varaa sairastella ja siksi käytän kaulahuivia enemmän kuin paljon, shemagh on paras! (shemagh on siis se suosittu ns. plo-huivi) Kiva pieni ulkoasukriisi keikan johdosta päällä, hame vai housut? Yläosa A vai B? Irokeesi vai torttukampaus? Ainoastaan kengät olen valinnut, uskolliset niittimaiharini. Sori horosaappaat, te jäätte nyt kotiin. Menin honkkelina kompastumaan robottimoppiin ja nilkka vääntyi, eli se on nyt entistä huonompi ja v-käyrä on katossa. Argh!

Tänään on sentään ollut kivoja juttuja, lämpöä, aurinkoa, bänditreenit ja 2v hääpäivä, sekä siipan nimipäivä. Onnea meille!

Hiukan hirvittää tuleva keikka, vedin treeneissä pari biisiä suoraan sanottuna päin persettä. Perfektionistia suututtaa, täytyy siis vaan harjoitella enemmän. Saas nähdä miten keikalla käy, tänään kokeilin ekan kerran omistamaani korvamonitoria (kiitos siitä rakkaalle siipalleni), oli aika jännä!

Alennusmyyntejä olen kolunnut jopa kahden liikkeen verran, Seppälän Outletista raahasin mukaani korvikset, parit sormukset, luomivärin ja tekoripset, Fiorellasta tunikan ja olohousut. Hui. Ruokakauppareissulta tarttui aiemmin mukaan hyvin kasarivaikutteiset farkut, pitää ottaa löydöistä kuvia, luomiväri maksoi vain 50 senttiä! Jo pelkkä nimi oli niin siisti että se oli pakko ottaa, Panther. Wau! Oli se kivan värinenkin, musta, joten sopii ainakin iltamenoihin ja keikkakäyttöön. Jos muuten joku teistä osaa heittää vinkkejä tekoripsien kanssa pelleilyyn, niin kertokaa ihmeessä!

Koska olen ahne, haluan hirveästi vaatteita. Syksyllähän tänne avataan IdeaPark ja keskustaan valmistuu (muistaakseni avataan ensi vuonna) kauppakeskus Valkea. Oijoijoi! IdeaParkiin on tulossa mm. BikBok ja HenkkaMaukka (toivottavasti tulisi se kotivalikoima tänne pohjoiseen, myös kunnon Henkan kemppari olisi tervetullut), tulisipa Indiska! Bongasin viimeksi mainitun nettikaupasta aivan täydellisen raitatunikan. Vielä kun löytäisin pari raitamekkoa, hemmetti. Raitoja joka paikassa. Mikähän lie raitavillitys on iskenyt, en tiedä.

Saapa nähdä kuinka tuskainen viikko on edessä, ainakin rahaa tulee taas palamaan. Pitää hakea kaksi pakkaa piilolinssejä, niihin uppoaa kymppi kavereineen, äh. Mutta ei voi mitään, keikalle ei mennä lasit nenällä, piste.

My heart above my head

Kiirettä on pitänyt, viikonloppu meni juhliessa ipanan synttäreitä, meikäläisen valmistumista ja vielä serkkulikan rippijuhlia. Onnea meille ja kiitos ihanista lahjoista (I'm looking at you, Elvenpath)! Lisäksi olen saanut kunnian liittyä erään bändin riveihin ja sen myötä kalenteriini on tehty treenivarauksia ja keikkakin olisi parin lyhyen viikon päässä. Apua! Eikä Tässä Vielä Kaikki. Nilkka on edelleen rämä ja kuljen lähes koko ajan neonpreenituki koivessa, se on sininen, trés chic. Not.

Sain rakkaalta kummitädiltäni lahjakortin Henkkamaukalle, joten on ehkä iiihan pakko mennä alennusmyynteihin. Oih ja voih. (lisää tähän sellainen pahismainen buah hah hah hah haa-nauru)

Syksyllä aloittanen varovaisen tunkeutumisen työelämään, ahdistaa jo valmiiksi, sillä ipana pitäisi siinä tapauksessa tuupata päivähoitoon ja se jo ajatuksena kuristaa, salpaa hengityksen ja hirvittää. Luultavasti ipana pärjää hoidossa hyvin, mutta minä en kestä ajatusta, sillä mielessäni ipana huutaa tuntikausia sydäntäsärkevästi äitinsä perään, varmaan vielä likaisissa vaatteissa lumisateessa, jos ollaan oikein dramaattisia. Oikeasti hoitopäivälle tulisi pituutta noin parisen tuntia parina päivänä viikossa, ainakin aluksi. Tuskin koskaan täyttä kahdeksaa tuntia, luulisin.

Siirrytään kevyempiin aiheisiin. Vaatteet ovat aina hyvä aihe, sillä poden keikkavaatekriisiä ja yleistä turhautumista vaatevarastojani kohtaan. Pankkitili on nyt sitä mieltä, ettei uusia rytkyjä kotiuteta, joten leikin Polyvoressa ja päälle vielä yleistä nettikauppakuolaamista, totta kai. Pelottavaa huomata tavistyylissä olevan kiehtovia elementtejä. Ei pelkoa, en aio hankkia tekorusketusta ja kultakoruja. Enkä taatusti osta mitään pinkkiä! Yök! Aion edelleen kuolata naurettavan korkeita korkoja ja vähemmän käytännöllisiä pvc-virityksiä. Mutta arkielämässä ei keekoilla pvc-kynähameessa ja tappajakoroissa, vaikka pienen lapsen kanssa pvc on yllättävän kätevä materiaali, siihen ei tartu mikään mössö, toisin kuin vaikkapa farkkuihin. Mutta tosiaan, käytännöllisyys ensin, taapero ja tappajakorot ovat tappava yhdistelmä nilkoilleni. Kuitenkin saatan joskus ulkoiluttaa ihania hirmujani, kunhan saan koipeni taas kuntoon. Onneksi niistä barefoot-tossuista on ollut apua ja toivon mukaan nilkkani vahvistuvat hiljalleen.

Tänään koitan hemmotella perhenttäni juhannusherkuilla, vaikka grillaaminen taitaa olla enemmän siippani heiniä ja minä saan kötöstää jälkkärin. Saas nähdä mitä siitä tulee.

Hyvää juhannusta kaikille, nautitaan kesästä!

Töherryksiä

Innostuin pitkästä aikaa piirtämään, eli sotkemaan paperia. Tulokset näette alla, mutta turha kommentoida "ihan paskoja" tai muuta fiksua, ei mene julkaisuun. Töherryksiä, olkaa hyvä.

Jos tunnistatte nämä hemmot, niin hyvä. Jos ette... No ei sitten.

Tavis, mä olen tavis! Tai ainakin himoshoppaaja.

Augh. Olen taas ollut laiska bloggaaja ja laiska kuvaaja. Pahoitteluni!

Viime aikoina olen kotiuttanut läjäpäin tavaraa, etenkin vaatteita. En tiedä mistä tämä johtuu, lienen markkinoinnin ja turhamaisuuden uhri. Oli mikä oli, rahaa on palanut ja vastineena paljon kivoja asioita. Se onkin kiva, sillä elämä on ollut monelta suunnalta aika raskasta, esimerkiksi rakas pikkuveikkani on saikulla työtapaturman vuoksi, eikä ollut mikään pieni juttu, luita on murtunut ja nahkaa rullalla. Onneksi veikka alkaa olla paremmassa voinnissa ja isosiskokin voi huokaista. Ainakin vähän, olen tyytyväinen kunhan veikka on täysin parantunut.

Siirrytään iloisempiin asioihin! Materiahömppää ja sokerihumalaa!

Ensiksi ystävämme Kontti, viimeisin reissu toi iloisen yllätyksen, siipalle sarjakuvia ja minulle Rosetta Kiven Pomo on pahin. Hauska kirja, jospa saisin luettua sen tämän vuoden aikana.

Lähikirpparilta löysin Katja Kallion Kuutamolla, eli se leffa on tehty tämän kirjan pohjalta. Leffa on aivan ihana, kuten aiemmin olen hehkuttanut, ja pokkarini vaikuttaa hyvältä, olen lukutyössä vasta aivan alkutekijöissään, joten katsotaan mihin suuntaan se lähtee. Samaisella kirpparilla oli myös houkuttelevia dvd-bokseja, mutta jätin ne vielä sinne.

Sitten seuraa kenkiä. Minun nääs piti hankkia uudet ballerinat puhkikulutettujen tilalle. Satuin ruokaostosten yhteydessä Limingantullin Prisman kenkähyllylle, eikä mieleisiä läpsyttimiä löytynyt. Sporttipuolelta taas bongasin jotain ihan muuta.

Merrell Pace Glove, barefoot-tossut, nuo takimmaiset, edessä jälkikasvun ihan ekat pompottimet. Kuitenkin, kotiutin siis lenkkarit, tai jotain siihen suuntaan. Barefootkengät ovat siitä jännät, että ne jumppaavat jalan lihaksia ja voivat näin auttaa ylipronaatioon, eli suomeksi kieroihin nilkkoihin. Minullahan on kierouden lisäksi löysyyttä nilkoissa, eli olen erittäin altis venähdyksille sun muille vammoille ja rakas rämänilkkani on oikutellut viime aikoina hyvin paljon. Olen muutaman käyttökerran jälkeen ihan myyty kyseiselle keksinnölle, ne nimittäin toimivat! Barefootit jalassa ovat jopa minunkin nilkkani suorassa. Ei uskoisi.

Niinpä ballerinojen metsästäminen jatkui, samalla haettiin siipalle uusia kenkiä ja Raksilan Top Sportista löysin itselleni nämä:

Merrel Whirl Glove. Kyllä, ne ovat ruskeat. Koska mustia ei ollut ja ne tuntuivat hyviltä jalassa, eivätkä valkoiset houkutelleet. Niinpä sorruin ruskeisiin kenkiin, olen siis ottanut askeleen tavisten suuntaan. (ei tarvitse ottaa vakavasti) Nämä kyseiset läpyskät ovat myös barefootit ja ovat ehtineet tehdä pienen rakon jalkaani erään shoppailureissun kunniaksi. Auts.

Mutta nyt nousee esiin first world problem, eli FWP. Ruskeat kengät vaativat ruskean laukun! Aaargh!
Ei muuta kun metsästämään. Suunnistin perheen kanssa Second hand storeen, siellä työskentelee ihana Elvenpath Haltijapolulta. Oli ihan huippua törmätä pitkästä aikaa ja höpötellä. Laukkua ei löytynyt, yksi mieluinen ehti karata aivan nenän edestä, mööö! Mutta, löysinpä mekon ja vyön, jee. Ei ole mitään käsitystä missä voisin käyttää mekkoa, on sellainen olkaimeton musta ja lyhyt prinsessapitsihörhelö. Onneksi juhlia pukkaa ja ehkä joskus keikkaakin. Vyö on myös musta, tekomokkainen patellaviritys, eli ns tissivyö. Juuri sellaista olen hakenutkin henkalta tilatun pitkän mekon kaveriksi. Hintaa mekolle ja vyölle tuli 10,40, ei paha.

Laukku löytyi lopulta Laukkumaailmasta. Veskasta ei ole kuvaa, mutta onhan se hieno. (ja meikäläisen mittapuulla aika hintava) Oikea tilaihme, kun kerta raahaan mukanani puolta omaisuudestani. Nyt on sitten ruskeille kengille ruskea laukku kaveriksi. Iips.

Huh. Lisäksi olen kasvattanut garderobiani sillä mainitulla henkan mekolla, kahdella perustopilla, mustalla collegella, mustilla pillifarkuilla ja mustalla bleiserillä, joka on kaksi kokoa pienempi kuin mitä olen yleensä käyttänyt, jippii! Kyllä nyt kelpaa.

Hullut Päivät, tittidittidii

Kävinpä minäkin ihmisvilinässä tukehtumassa. Ja käytin rahaa, muovi vain lauloi kassavirtojen kanssa. Kovin suuri saaliini ei ollut, toisaalta ei mielessä ollutkaan mitään ihmeellistä, yksi pokkari jäi vähän kaivelemaan, mutta tuskinpa ehtisin sitä lukemaan, joten jääköön muille.

Mitäkö sitten ostin? Tadaa!

Ipanalle melua pitävä kirja, äidille kuivasampoota, Tangle Teezer ja pari levyä, Volbeat ja ihana Viikate, kyseistä Petäjäveräjät-kiekkoa olen kuolannut jo kauan. Teezereitä ostin kaksi, toinen rakkaalle äidilleni. Toki mukaan lähti kassillinen ruokaa, mutta en ala kuvaamaan leipäpussia ja rahkapurkkia sun muuta. Tuskinpa ne ketään edes kiinnostavat.

Nyt lienee hyvä tilaisuus nauttia päiväunista pienen tuhisijan vieressä. Kelpaa!

Je ne regrette rien!

Vähäisiksi ovat jääneet taitoni fransmannien kieltä kohtaan. Ehkä voisi jossain välissä kaivaa uskolliset lukion oppikirjat esille ja kerrata, tiedä vaikka muistaisin jotain. Pakko myöntää että ranska on jostain syystä ollut minulle vaikea kieli, vaikka noin muuten kielissä pärjäänkin mainiosti.

Innostuin ompelemaan sen mainitun toisen tyynynpäällisen ja siitä tuli ihan kelvollinen, aikaa meni ipanan lounaan verran. Kiva näpertää ja säveltää jos jonkinlaista, seuraava projekti voisi olla vaikkapa hame, paidan tuunausyritys tai vetoketjullinen pussukka, mistäpä tuon tietää. Ja ipanan mollamaija tarvitsee mekkoja, kun semmoinenkin on kerta ostettu. Huomasin sen Zeppeliinin Henkalla ja ipana ihastui siihen, pakkohan se oli ostaa. Samassa kauppakeskittymässä vaanii Metsola, sieltä ostin isohkon palan joustofroteeta, siitä on suunnitelmissa tehdä ipanalle mekko ja lippis, toki mollamaijalle (jonka nimi saattaa ehkä mahdollisesti olla Hynni) pitää myös ommella siitä kankaasta mekko. Lisäksi kangashyllyssä on kolmea eri trikoota ja tyynynpäällisiin käytetyn palan puolikas. Materiaalia siis on, taitoa aika paljon vähemmän. Iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn, vai miten se menikään.

Tässä kuitenkin se toinen kötöstys:

Kuva taattua i-lelulaatua. Kovasti syyhyttää päästä ompelemaan! Ostin jopa Martha Stewartin kirjan aiheesta ja samalla pohdin kuinka alas voi ihminen vajota. Se siitä uskottavuudesta! Ei vaiskaan, kiva omistaa muutama kirja aiheesta ja Martta on ilmeisesti niin turkasen kätevä emäntä ettei tosikaan. Toki netti ja google auttavat, mutta ne eivät korvaa oikeata painettua sanaa. Haluan omistaa monenlaisia kirjoja. Keittokirjoja onkin hyllyssä jo hyvä läjä, lisää ottaisin ilomielin. Korukirjoja en muuten omista ollenkaan, ehkä voisi hankkia yhden tai kaksi. Ollapa sitä kyhnyä niin hankkiutuisin ihan julmetulle shoppailureissulle ja voi sitä sokerihumalaa sen jälkeen!

Tänään alkaneet Hullut Päivät houkuttelevat jossakin määrin, ipanan kanssa on todella mukava liikkua kaksin, mutta keskusta on tässä kohtaa se ongelma. Mennäkö bussilla vai omalla autolla? Ihanan kallioparkin rakennustöiden vuoksi osa parkkipaikoista on mennyt sen sileän tien ja loput ovat toisinaan aikamoisen kiven alla, kiva sitten rällätä ympäriinsä yhden vaivaisen ruudun tähden! Bussilla ajeleminen on tietenkin ympäristöystävällisempää, mutta sitoo aikatauluihin ja säilytystilaa on tasan vaunujen tavarakorin verran. Oma auto vetää yllättäen aika paljon yhtä sun toista, esimerkiksi takakonttiin mahtuu noin kymmenen banaanilaatikkoa, on kokeiltu!

Make it so, Number One

Osa teistä arvaakin jo mitä kulttisarjaa olen tuijotellut pikkuisen seurassa viime aikoina. Toinen vinkki: Kapteeni Picard. Heh, heh.

Ipana kasvaa kuin rikkaruoho. Vallan hirmuista vauhtia ja minä kauhistelen vieressä, aarteeni seisoo ja kävelee tukea vasten, höpöttää, konttaa ja ryömii. Leikkii kurkistusleikkiä loputtomiin, kikattaa ja käkättää. Minun sydämeni pakahtuu onnesta, saan viettää jokaisen päivän tuon ihanan ihmispennun seurassa, joka tutustuu maailmaan ja oppii koko ajan uutta. Maailma on hänelle auki ja ihmeellinen.

Kevät on tullut ja siksi valoa riittää iltaan asti, ihanaa! Uusi nahkatakkini on pääsyt ulkoilemaan ilman lämmettyä, siihen ei tartu elukoiden miljoonat kirjavat ja äärimmäisen näkyvät karvat kuten uskolliseen villakangastakkiini. Harmi vaan kun uusi tukka on edelleen useimmiten ponnarilla ja naama meikittä, ei varsinaisesti näyttävää. Kävin viimeinkin kynittävänä ja tukkaa lähti aivan hirmuisesti, kuivaa hamppukorppua. Nyt pituutta on 5-10 senttiä vähemmän, kerroksia ja pitenee taakse, värinä musta ja alla tumma punainen. Kovasti piristi kotiäidin mieltä kun pääsi pitkästä aikaa saksittavaksi.

Koska omistan ompelukoneen, päätin pitkästä aikaa kaivaa sen esiin. Ikeasta ostettu kangas muuntui kirpparinappien kanssa tyynynpäälliseksi. Kaavaa ei ollut, vaan sommittelin sen omaa kieroa mielikuvitustani käyttäen, visio oli ennestään, mutta pelkäsin toteutuksen olevan mahdoton. Tyyny on  oikeasti pinkki ja siinä on strasseja, sain sen aikanaan lahjaksi rakkaalta veljeltäni. Utelias ipana on onnistunut irrottamaan siitä strasseja, joten jo turvallisuuden vuoksi oli aika laittaa kone laulamaan. Tässä alkutilanne:

Ja lopputulos (plus meikäläisen kännykkä):

Olen tyytyväinen tulokseen, toki parantamisen varaa on ja paljon, mutta ottaen huomioon etten ole koskaan ommellut mitään vastaavaa, ei voi odottaakaan ihan täydellistä suoritusta. Alkuperäinen suunnitelma muuttui sen verran, että laitoin vain kolme nappia kuuden sijaan. Nyt samoja nappeja riittää toiseenkin! Tosin sillä erolla, ettei toiseen versioon tule tuota läppää, vaan siitä tulee ns. kirjekuorimalli, jonne tyyny pujotetaan kuin tavallisimmissa malleissa on tapana. Tämä ensimmäinen on siis vähän niin kuin laukku. Ompeluitsetuntoni nousi sen verran, ettei pelota kokeilla samaa uudestaan ja miksipä en tekisi vaatteita, suunnitelmia on!

Saumurilla olen huristellut vain pipoja, ongelmana on langankireys, tai joku muu. Kiva kun en tiedä, onneksi Elvenpath uhkaili tulla auttamaan. Myös Helinän kanssa olen suunnitellut ompeluseuran kokoontumista, voi hyvänen aika kun pää on täynnä ideoita, mutta osaaminen on vähän toinen juttu. Harjoittelemalla oppinee. Ehkäpä ystävämme google tulee apuun ja sekoittaa päätäni lisää!

Onnea sankarille

Ei mulla muuta.

Ättä!

Pieni ihminen toistelee usein ättä. Tarkoittaakohan se äitiä? Entä onko mystinen titii sittenkin isi? Myös ommom, mämmä, dät dät ja muut vastaavat kiekaisut ovat meillä usein kuultuja. Juttua ipanalla riittää, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Mutta samapa tuo. Vekaran sekalaiset selvitykset ovat erinomaista kuunneltavaa.

Olen tuhlannut itseeni taas kerran. Hyi.
Ei riitä että tilasin saumurin, joka maksoi luonnollisesti kolminumeroisen summan. Ehei. Ostin farkut, maksoivat kympin. Sekä kolme mustaa neuletta, yhden valkoisen, kaksi kaulakorua, meikkejä.... Auuh. Alkoi ahdistaa. Toki tyttärellekin olen ostanut yhtä sun toista, olen huomannut olevani täysin voimaton lastenvaatteiden edessä. Etenkin värit ja kuviot ovat lähes kohtalokkaita. Sekoan aina.

Koska olohuoneessamme kököttää uusi tv-taso, koitan muiluttaa uusia tuulia sisustukseen. Haluan vaihtaa kaikki hyllyt valkoisiksi. Miksi? Jaa-a. Valoisuus lienee selitys. Haaveilen maalikerroksista ja tapeteista, taas vaihteeksi.

Eilinen reissu länsinaapuriin kevensi tuntuvasti kukkaroa, olipahan pikkuihmisen ihan ensimmäinen reissu ulkomaille. Perheen pienin jaksoi aivan uskomattoman hyvin istua ostoskärryissä ja ihmetellä ihmisvilinää. Vasta hetkeä ennen kotimatkaa iski väsymys ja kitinä alkoi. Ikää viikon vajaa 8 kuukautta, vauvavuosi on pian ohi.

Nyt on siis koettu Ikean ihmemaa lapsiperheenä, tosin lapsi on sen verta pieni, ettei juurikaan viihdykettä kaipaa. Mutta pisteet Ikealle ravintolan syöttötuolivuoresta, muoviaterimista (tosin tarvitut lusikat puuttuivat, tsot tsot) ja ruokalapuista. Ainakin pikkuneiti oli aivan innoissaan kun sai paukuttaa pieniä käsiään syöttötuolin tarjottimeen ja leikkiä hienoilla kertakäyttöisillä ruokalapuilla. Pienet näppärät sormet ovat nääs hyvin taitavia irrottamaan sen lapun kaulalta ja heiluttamaan sitä ympäriinsä innostuneen kiljahtelun säestyksellä.

Tämä päivä on mennyt toipuessa eilisestä, viisaina kokosimme eilen ostetut huonekalut, työpöytä ja aputaso, korivaunu, keinutuoli ja lopuksi kaikkein ärsyttävin, laatikko kirjahyllyyn. Tauluja kotimme seinille on tulossa vaatimattomat reilu 20 kipaletta, nyt vaan pitää päättää minne ne tunkee. Keittiön seinälle jo sommittelin mukamas kätevänä kollaasin postikorteista, joista osa menee eilen ostettuihin kehyksiin, joten uusiks meni.

Ai niin, ostin itselleni möhkäleen nimeltä saumuri. Singerin karvalakkimallinen järkäle, jonka kanssa en ole vielä kovin kaveria, mutta opettelen. Ensimmäiseksi yritykseksi ajattelin tehdä ipanalle trikoopipon. Näin päiväuniaikaan sen sitä viitsi tehdä, vaan nautin hiljaisuudesta ja selaan blogeja.

Elämä on aika hyvällä mallilla, etten sanoisi.

Kuulumisia, long taim nou sii?

Hei rakkaat lukijani, täällä ollaan taas! Pahoittelen hiljaisuutta blogosfäärissä.

Olen pidemmän tovin taistellut ilman uskollista läppäriäni Riesaa, joka joutui telakalle viime vuoden puolella. Niisku-koira kompastui sen virtajohtoon, kuului vain naps ja johto olikin sitten poikki. Ipad pelasti sen verran, että olen saanut luettua koulun wilmat ja roikuttua facebookissa, heh heh. Ipana on pitänyt hyvän huolen viihdyttämisestä, jos niin voi sanoa. On meinaan melkoista hulinaa nämä päivät, ensin rääpäle alkoi ryömiä takaperin, sitten pikkuneiti hoksasi 7kk täytettyään että pääseehän sitä eteenpäinkin! Eilen tyttö ponnahti seisomaan tukea vasten ja harjoittelee ahkerasti konttaamista. Mainio vekara.

Uusi johto on siis saatu jokin aika sitten ja nyt Riesa käy ja kukkuu entiseen malliin. Uusia vaatteita olen ostanut tenavalle ja jopa muutaman itselleni, hurraa. Toki jouluna sain yhtä sun toista kivaa, kuten Ritari Ässä-mukin ja sängyn. Kyllä, sängyn! Nyt mahtuu nukkumaan samaan petiin koko perheellä, kun on tilaa. Aiemmin meillä oli 120cm runkopatja, mikä oli kahdelle oikein jees, mahtui siihen kasaan muutamana yönä pikkuinen ihmislapsi. Sitten ihmislapsi alkoi kasvaa ja viihtyä enemmän vieressä, joten ahdasta tuli. Kovin monta yötä on mennyt osittain pinnasängyssä. Vaan eipä enää! Nyt petinä on 160cm jenkkihirviö, oi onnea, jumittunut ja vaivainen ruhoni kiittää.

Sisustuskärpänen on taas päässyt puremaan, haluaisin niin laittaa kotia kuntoon, vaikka aika on jo ennestään kortilla. Eikä tietenkään ole niin paljoa rahaa, että saisi koko kämpän tuosta vaan edustuskelpoiseksi, uusi keittiö tulee varmasti maksamaan muutaman tuhatlappusen verran. Hng. Mutta jos nyt saisi kevään aikana pari seinää tapetoitua ja sitä rataa, tietty aina voi siirrellä huonekaluja paikasta toiseen, jos ei muuta keksi. Yllättäen haluan kotiini valoa. Ihana kun päivä on pidentynyt ja aurinko ei ole enää satunnainen pilkahdus jossakin kaukana. Kummasti on parempi olo kun aurinko paistaa ja ihanasti paistaakin!

Olen iskenyt ahneet silmäni String Pocket-hyllyyn, joka on esiintynyt sen seitsemässä blogissa ja on varmaan ihan boring ja passé. Mutta meikäläisen silmissä se on oikein kiva ja mielelläni iskisin sen keittiön seinälle, jotenkin kuvittelen sen heti sinne koreilemaan. Kyseessä siis tämä hylly, Finnish Design Shop myy tätä hintaan 136 egeä:

Kuva samaisesta puljusta, jonka antimista olen löytänyt paljon muutakin kivaa, iik. Ehkä vanhuudenhöperyyteni on alkanut toden teolla. Uskokaa tai älkää, haluan silti käyttää vinyylihameita, nilkantappajakenkiä, rastalisäkkeitä ja kuunnella mättömetallia, mutta kotiini ottaisin mielelläni Finnish Design Shopista nämä:

Marimekon Karkuteillä-pahvisalkut, tässä kuvassa se pienin, joka on vielä alessa. Yllättäen ipanan huoneeseen, kuten myös Oiva Toikan Dodo-keinutuoli (joka näyttää olevan paljon, paljon halvempi kuin kuvittelin!)

Huh, siinäpä pari haavetta sisustuksen saralla. Tällä hetkellä olohuoneen pöydällä majailee läjä maalilastuja sun muuta asiaan kuuluvaa. Phoenix haluaa seiniin väriä!