Räbäles

Eli Toukka. Tänään oli ultrapäivä ja ruudulla räpisteli pieni-iso ihmisenalku, joka halusi ilmeisesti nukkua eikä tulla häirityksi. Kaikki oli oikein hyvin ja kehityksessä mennään keskikäyrällä. Valitettavasti joudun toiseen sokerirasitukseen, kun edellisen kärsimyksen arvot olivat mukamas koholla, vaikka olivatkin rajojen alla. Höh, sanon minä!

Tällä viikolla ajattelin kokeilla kolmen kurssin paketoimista. Katsotaan miten käy, yritys on ainakin kova, jos ei muuta. Vaadin palkintoja onnistumisesta.

Aikaa on tiedossa taas omille jutuille kun armas siippani päivystää, jospa saisin taas pesänrakennusviettini valjastettua ja siivottua tätä mörskää. Kylppäriremppa on tulossa, mutta siihen on vielä parisen kuukautta. Hiukan hirvittää alkaako synnytys ennen kuin remppa on valmis, iik.

Yllättäen katson loppua huushollista sillä silmällä, että haluaisin muuttua pyörremyrskyksi kuten piirretyissä ja jättää jälkeeni säihkyvän puhtaan kodin. Minä, se vähemmän siisti ihminen!

Nyt taitaa olla aika mennä nukkumaan, jaksaa huomenna istua koneella ja olla olevinaan viisas.

Lomalla, ööörgglll!

Aah, hiihtoloma!
Nyt vedän viikon ajan lonkkaa enkä vilkaisekaan koulukirjoihin. Okei, täytyy ehkä vähän tehdä kirjanpitoa, mutta vain vähän.
Tiistaina lähden koiraseurassa lomailemaan kotipuoleen ja armas aviomieheni saa sen aikaa olla kissojen kanssa päineen, sekä tietty viljakäärme Ozzy jää kotiin, mököttämään omaan terraarioonsa.

Nyt tosin ärsyttää Naksu-kolli, joka aloittaa joka ilta huutokonsertin kerjätessään märkäruokaa, koska kuivamuonaa ei voi syödä, siinähän joutuu käyttämään hampaitaan! Tänään olen hakenut sen kahdesti pois lastenvaunuista, sen mielestä niissä on hyvä nukkua päikkärit. Juu, vauvan, ei kissan. Argh.

Ihanaa kuitenkin että aurinko paistaa ja valoa tulvii ikkunoista, heti parempi fiilis. Harmi vaan, etten nyt jaksa liikkua mihinkään vaan makaan sohvalla peiton alla raskausvaivojen vuoksi. Taas ei ole mitenkään päin hyvä. Ei sitten. Onneksi mahan sisällä on kaikki hyvin, potkuista päätellen.

Ja koska kevät tulee kohisten, niin kaipuu erääseen kaupunkiin Pirkanmaalla kasvaa samaa vauhtia.

Haluaa takaisin, edes hetkeksi! Tosin ensi kesänä käteni saattavat olla täynnä muita juttuja eikä Mansesta voi kun haaveilla ja kulkea mielessään pitkin Hämeenkatua. Kyllä minä vielä...
Koitan siis keskittyä muihin asioihin, kuten siihen kouluun ja tämän huushollin remonttiin. Puhumattakaan synnytyksestä, hui.

Odotan muuten kovasti että hiukseni kasvaisivat, leikkasin siis lyhyen, leukalinjaan asti ulottuvan polkkamaisen tukan ennen uutta vuotta ja nyt pituutta on tullut nelisen senttiä lisää, saa jo säälittävän tupsuponnarin. Mutta haluan ihan oikeasti pitkän tukan, ävvävvää! Värjäämään en jaksa alkaa, ehkä kesällä on pakko tai keväällä valmistujaisiin, olkoon nyt tuo elämää suurempi juurikasvu ja kirjava kasvusto, ei jaksa.
Onneksi kaapissa on purkki punaista sävytettä, jolla saa äkkiä hyvännäköisen tukan, on paketti kestoväriäkin, joka pitäisi kai käyttää jossain välissä. Pakko myöntää että värjäämättömyys on tehnyt hyvää ja säännöllinen "muhittelu" eli hiusnaamio päähän, pyyhe ympärille ja saunaan hetkeksi. Ei tietoakaan koppuralatvoista.

Samalla tässä ulkonäköasioissa voi haaveilla vaatteista, joita nyt ei kannata ostaa, ellei kyseessä ole puolijoukkueteltta. Lupasin itselleni uusia vaatteita kunhan palaudun tästä odotuksesta entiselleni. Tiedossa siis vaunulenkkejä ympäri ämpäri, jospa koiraosastokin oppisi kulkemaan hyökkäysvaunujen vierellä nätisti. Nyt on aikaa totutella, kun vaunut seisovat kiltisti portaiden alla ja niihin saa käydä tutustumassa, kunhan ei mene niihin nukkumaan tai tee muuta vahinkoa.

Itse voisinkin painua nukkumaan mahani kanssa, saan kuitenkin iloisen potkuherätyksen taas viimeistään klo 9, yleensä seiskalta tulee alkusoitto.